Paraisten Lukio

Vaihda suomenkieliseen sivustoon Switch to the English version

Oppilasprojekteja vuodesta 1988

 

Säännöllinen ja systemaattinen projektityöskentely alkoi Paraisten lukiossa vuonna 1988. Pienessä yksisarjaisessa lukiossa vuotuisten ikäluokkien laadulliset erot ovat suuret. Syksyllä 1987 lukioon saapui ikäluokka, jonka edellytyksiä opettajakunta piti sekä luokkana kokonaisuudessaan että yksilöinä poikkeuksellisen hyvinä. Seuraavana syksynä 1988 päätettiin heidän kanssaan kokeilla jotain aivan uutta. Kohteeksi opettajat valitsivat oppiaineiden välisen projektityöskentelyn. Oppilaat valitsivat projektityönsä aiheeksi Paraisten läpi kulkevan Saaristotien. Luokan 36 oppilasta jakautui 2 - 4 hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä valitsi yleisteeman alta oman erityisaiheensa. Lukion projektitöiden pitkä historia oli alkanut.

Alkuvuosien aiheet liittyivät kiinteästi Paraisiin ja ympäröivään Turunmaan saaristoon. Vähitellen verkosto laajeni ja samalla aiheet kansainvälistyivät. Paraisten lukiossa tehdään projekteja kaikilla ikäluokilla. Käytännössä kuitenkin toisen opiskeluvuoden hanke on mittavin, eräänlainen koko luokan diplomityö. Siinä mitataan yksilöiden, ryhmien ja koko ikäluokkayhteisön yhteistyökykyä. Projektityötä uudistettiin 2008 niin, että opiskelijoiden projektit liittyvät aina johonkin kurssiin ja muodostavat osan kurssin opiskelua. Projektit esitetään koko koululle aina joulukuun alussa.

Projekti 2007 - Suomalaisuus

* Suomalaiset keksinnöt
* Suomalainen identiteetti
* Suomalaiset ja urheilu
* Suomalaiset ulkomailla
* Suomen tulevaisuus
* Suomalainen ruokakulttuuri
* Suomalainen muotoilu
* Suomalainen maisema
* Suomalaiset kirjallisuus

Projekti 2006 - Saaristomeri

* Seilin saari
* Turismi Saaristomerellä
* Saaristomeren tila
* Merenkulku
* Saaristolaiskulttuuri
* Elinkeinot
* Rantarakentaminen
* Puolustusvoimien lakkautettavat toimipisteet
* Luonnonsuojelu
* Asuminen saaristossa

Päivitetty 12:33 24.8.2009