Paraisten Lukio

Vaihda suomenkieliseen sivustoon Switch to the English version

Paraisten lukio

 

Paraisten kouluTervetuloa Paraisten lukion kotisivuille! Mikäli haluat tietää enemmän Paraisten lukiosta, käy katsomassa Yleistä-sivu.

Opiskelijamäärä

Paraisten lukion aloitti 17.8. yhteensä 102 opiskelija. Opiskelijamäärä on ollut ollut tasaisen kasvava viimeiset neljä vuotta. Kevään yhteisvalinnassa kouluun otetaan 33 uutta opiskelija ja elokuussa vielä enintään 3, joten nykyinen opiskelijamäärä alkaa olla myös tilojen suhteen suurin mahdollinen.

Koulukuvaus

Opiskelijoiden koulukuvaus keskiviikkona 25.8.2010. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.

Lukuvuoden 2010-2011 aloitus

Paraisten lukion opiskelijoiden kouluvuosi alkaa perinteiseen tapaan tiistaina 17.8.2010 klo 9. Koulupäivän aikana käydään läpi koulutyön aloittamiseen liittyviä käytännön asioita ryhmänohjaajan johdolla.

Paraisten lukioon valitut

Paraisten lukioon valittiin kevään yhteishaussa 31 uutta opiskelijaa. Nimen julkaisuluvan antaneiden nimet julkaistaan koulun kotisivulla. Paraisten lukioon valitut.

Paraisten lukioon hakeneille

Yhteisvalinnan tulokset julkistetaan aikaisintaan 16.6. ja valintatulokset postitetaan kouluumme valituille opiskelijoille kotiin. Kun saat tiedon valinnasta Paraisten lukioon, sinun tulee ottaa opiskelupaikka vastaan toimittamalla alkuperäinen perusopetuksen päättötodistus Paraisten lukion kansliaan viimeistään torstaina 24.6. klo 12.00 mennessä

Viimeisen viikon ohjelma

Torstaina 3.6. kokeidenpaulautuspäivä. Aikataulu ilmoitustaululla.
Perjantaina 4.6. liikuntapäivä klo 9.00 ->.
Lauantaina 5.6. lukion kevätjuhla klo 11.00 alkaen.

Oppikirjat lukuvuodelle 2010-2011

Oppikirjalista seurauraavalle lukuvuodelle on verkossa. Oppikirjamarkkinat Paraisten lukiossa pidettiin menstyksekkäästi torstaina 27.5. klo 12.45-14.00.

 

LÄNSI-TURUNMAAN KAUPUNGIN PUHELINNUMEROT MUUTTUIVAT 1.5.2009 LÄHTIEN


Paraisten lukion numerot ovat 1.5.2009 alkaen seuraavat:

Rehtori Hannu Rantala 040-5480541
Opinto-ohjaaja Outi Verronen-Pöyliö 040-4885764
Kanslia Liisa Heinaro 040-4885766
Opettajainhuone 040-4885765

 

 


 


 

Welcome to Parainen Senior High School!

Welcome to our website! Click to switch to the English site.


Päivitetty 13:08 18.8.2010